Kaikille koululaisten vanhemmille Wilma-järjestelmä lienee tuttu. Kyseessä on siis sähköinen ohjelma, jonka kautta koulut ja opettajat tiedottavat, siellä näkyy lukujärjestykset, poissaolot, koearvosanat jne. Se on entinen ikäänkuin reissuvihko, jota lapset kuljettivat kodin ja koulun välillä.
Järjestelmä on hieno ja ilmeisesti käytössä jo lähes valtakunnallisesti. Vanhemmat pääsee reaaliaikaisesti lukemaan / näkemään, miten lapsella koulussa menee. Kaikki viestintä ja tiedotus tapahtuu tuon kautta, eikä paperilippuja ja -lappuja enään ole niin paljon. Opettajilla on mahdollisuus merkitä tuntityöskentelystä tuntikohtaisesti palautetta.
Eli hieno järjestelmä, mutta miten toimii käytännössä. Itselläni kolme lasta. Kaksi ala-asteella, yksi yläasteella. Erot ovat merkittäviä sekä koulujen että opettajien välillä. Voisin kuvitella, että koko ja kaikkien koulujen henkilökunta on saanut koulutuksen tämän järjestelmän käyttöön. Käytön erot ovat kuitenkin suuret. Osa opettajista laittaa viestiä vain pakollisista muutoksista ja tehtävistä töistä, osa antaa palautetta oppilaan käytöksestä, osa merkkaa koearvosanat, osa ei lainkaan. On sääli, ettei hyvää järjestelmää käytetä, kun sellainen on luotu. Itse toivoisin, että palautetta tulisi tasaisesti, niin koulussa pärjäämisestä kuin "käytöksestä", niin hyvästä toiminnassa, kuin kehittävästä toiminnasta.
Oman yläkouluikäisen, vaikeasta lukihäiriöstä kärsivän lapseni kohdalla yläasteen opettajille ei voi kuin nostaa hattua. Lähes päivittäin nuori saa palautetta, positiivista sellaista, tuntiaktiivisuudesta sekä kovasta yrittämisestä. Tämä on tärkeää sekä nuorelle, että meille vanhemmille. Miettikää kehittyvän nuoren itsetuntoa, kun kamppailet päivittäin oppimisongelmien kanssa, olet erilainen oppija kuin muut. Haasteita riittää ja pinnaa kysytään nuorelta itseltään, vanhemmilta sekä varmasti myös opettajilta.
Mutta olen kuullut ja kuulen toisenlaistakin palautetta. Osa opettajista tykittää päivittäin, tunneittain, negatiivista palautetta. Mihin ihmeeseen tällainen perustuu? Olen lukenut monen vanhemman surullista tilitystä, kuinka tuntuu, ettei meidän lapsi osaa koulussa tehdä mitään oikein. On tapauksia, joissa kyseessä aivan tavallinen oppija tai oppija, jolla haasteita keskittymisen tai muun oppimisen kanssa. Ketä palvelee se, että päivittäin lapsi tai nuori saa kuulla olevansa "huonosti käyttäytyvä"? Tuskin aikuinenkaan kestäisi päivittäin, jopa tunneittain palautetta käytöksestään ja erityisesti negatiivista sellaista.
Mikä on siis Wilman tarkoitus? Helpottaa viestintää, mutta millaista viestintää? Onko se positiivinen vai negatiivinen viestintä väline, - kanava? Mielestäni se on hyvä ja toimiva niin kauan, kun se palvelee meitä, lapsia ja aikuisia, vanhempia, tukee oppimista ja kehittää. Siitä ei saisi kuitenkaan tulla negaatioautomaatti, jossa päivittäin muistutetaan, kuinka huono tai hankala olet. Missä siis se positiivisen kautta katsominen, oppiminen? Me aikuiset opetamme lapsillemme kuin suhtautua vaikeisiinkin asioihin, tapahtuuko se virheistä muistuttamalla vai niistä oppimalla?
