Kohta vuosi takana täysipäiväistä yksinyrittäjyyttä. Ja vielä täysipäisenä :). Mitäpä on taskuun matkan varrella kertynyt?
Yrittäjäksi siirtyminen ei ole rakettitiedettä. Se vaatii asenteen, että mie hoidan homman, mihin alan. Se vaatii toki pohjatyötä, asennetta ja uskoa siihen, mitä ryhtyy tekemään. On tullut kysymyksiä, miten sie pärjäät, onko ikävä entiseen (palkkatyöhön)? Jokaiselle olen suoraselkäisesti pystynyt sanomaan hyvin ja ei ole. Yrittäjyyden yksi ehdottomasti parhaista puolista on se, että minä päätän, mitä seuraavaksi tapahtuu. Teen sen omalla riskillä tai riskittömyydellä, mutta päätän siitä kuitenkin itse. Ja hyvin on toiminut.
Töitä tehdään silloin kuin niitä on. Asiakasta palvellaan, jokaista, niin hyvin kuin pystyn ja osaan. Ja jos en jotain osaa tai tiedä, opettelen tai etsin tietoa, kuinka se tehdään ja sitten tehdään. Tyytyväinen asiakas tärkein tuote sekä käyntikorttini. Käyntikorttina toimin siis minä, ihan ite.
Meitä pieniä yrittäjiä on paljon. Tuomme oman lusikkamme yhteiseen soppaan. Arvostan jokaista, joka sen tekee omalla osaamisella ja panoksellaan.
Ei tule ilmaisia lounaita, lomia, koulutusta, työterveyshuoltoa tai muita etuja. Kaikki tämä on tehtävä ja maksettava itse. Jotenkin kateellisuus yrittäjiä kohtaan on joskus, no, älyttömän käsittämätöntä. Se mitä tulee, puolet lähtee jo suoraan pelkkiin veroihin ja muihin kuluihin. Näin se todellisuudessa menee. Pienyrittäjien niputtaminen ja vertaaminen veroparatiisiyhtiöihin on alhaista, erittäin alhaista. Ne riistäjät on jossain ihan muualla kuin pienyrittäjissä. Voisiko sitä kutsua kateellisten huuteluksi, mene tiedä? Jokainen voi kokeilla ihan ite :) Korjaan, yrittää itse.
Tämmöttiis tuli mieleen heti aamusta. Mut hei, minä jatkan yrittämistä. Yrittämisen iloa myös teille kaikille!
